Sami Judén

Author's posts

Lähiharjoitukset tauolla 13.5.2020 koronavirus tilanteen vuoksi

Hei Lähiharjoitukset ovat tauolla 13.5.2020 asti. Etäharjoitukset pyörivät ja niihin linkit tulevat harrastajille sähköpostilla. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan erikseen. Hyvää ja aurinkoista kevään jatkoa.

Treenit tauolla maaliskuun loppuun asti

‍Hei kaikki harrastajat ja huoltajat! Suomen hallitus on antanut ohjeistuksen rajoittaa harrastustoiminnassa lähikontakteja, minkä myötä treenit on peruttu toistaiseksi maaliskuun loppuun asti. Jäämme seuraamaan tilannetta ja tiedotamme lisää myöhemmin. — Ystävällisin terveisin Teea Huttunen Korson Kaiku Taekwondojaoston pj.

Korson ja Keravan Taekwondo yhdistyi vuoden vaihteessa

Keravan Taekwondoseura ry:n toiminta on siirretty Korson Kaiku ry:n Taekwondojaoston alle vuoden 2020 alusta lähtien. Toiminta jatkuu myös Keravan puolella samaan tapaan kuin tähänkin asti. Syy yhdistymiseen oli puhtaasti hallinnollisen työn vähentäminen ja entistä voimakkaampi keskittyminen itse harrastustoimintaan.

Uusi peruskurssi alkaa

Uusi vuosikymmen on vaihtunut ja nyt mukaan pääsevät tämän vuosikymmenen ensimmäiset Taekwondokat. Peruskurssi alkaa 19.1.2020 Keravalla Eerontien Budosalilla (Eerontie 1, Kerava). Tervetuloa mukaan hyvän harrastuksen pariin. Kurssille pääsee ilmoittautumaan tästä linkistä.

Seuralla uusi Facebook sivu

Facebook sivumme osoite on vaihtunut. Uusi sivumme on https://www.facebook.com/KorsonKaikuTKD/ Sivulle päivitetään tietoa ajankohtaisista, tulevista ja menneistä asioista. Tervetuloa seuraamaan sivua!